kuva we<3it
En muista olenko täällä blogin puolella ruikuttanut, miten en yhtään tykkää talvesta. Minun mielestäni lumet voisi ihan hyvin sulaa pois heti joulun jälkeen ja lämpötila voisi pysytellä plussan puolella heti vuoden vaihduttua. Siihen mennessä olen yleensä jo saanut talvesta tarpeekseni, jos en jo aiemmin.
Ainoa hyvä puoli talvessa on että luminen maa näyttää kauniilta, vähän aikaa.
Muuta iloa siitä ei minulle juurikaan ole. En pidä mistään talviurheilusta ja lumi ja pakkanen tekee kaikesta niin hankalaa, varsinkin jos joutuu autolla ajelemaan, ovet jäätyy, tiet on liukkaita tai täynnä lunta. Kaiken lisäksi ulos saa laittaa niin paljon vaatetta että hyvä kun pääsee liikkumaan, ja silti palelee.
Palelu ja väsymys pimeänä vuodenaikana onkin ehkä ne pahimmat talven riesat. Niin ja ne pakkasen joka talvi kuivattamat kädet.
Voi itku mitä valitusta, mutta oli pakko vähän purkautua kun niin kovasti ärsyttää, kun ei taas tänään päästy lähtemään päiväkotiin ja kouluun pakkasen ja jäätyneiden autonovien takia. Hirveän suurta menetystä ei minun kohdalla koulun suhteen sattunut mutta harmitti niin kun tyttönen itki katkerasti kun ei päässytkään päiväkotiin. Ja lisäksi tämä lisää entistä enemmän stressiäni yliopisto-opintojen aloittamisen suhteen. Perjantaina olisi pakko olla puoli kymmeneltä yliopistolla ja autonovien olisi parempi aueta.
Ihan kuin tuossa opintojen aloituksessa ei olisi stressiä tarpeeksi, eipä siihen enää teknisiä ongelmia kaivata.
No, mutta yritän nyt jättää tämän asian märehtimisen tähän ja koittaa vaan tehdä asialle jotain ja keskittyä positiivisempiin asioihin, kuten siihen, että eilen sain juteltua erään rakkaan ystävän kanssa pitkästä aikaa ja kevennettyä sydäntä ja kerrottua miten ikävä onkaan vaikka ei ole tullut pidettyä yhteyttä. Oli niin ihana huomata että on edelleen toiselle tärkeä vaikka fyysistä etäisyyttä onkin aikalailla. Kyynelkanavatkin siinä tuli putsattua aika tehokkaasti.
Toinen ihana asia lähiaikoina on se, että saan rakkaan isosiskoni viikonloppuna tänne kyläilemään. Tätä on niin odotettu ja vaikka kyse on vain muutamasta tunnista niin ne on kultaakin kalliimpia, sillä niin harvoin tänne saa Suomesta vieraita.
Ehkäpä tällä ruotsinsuomalaisella talvenvihaajalla on sen verran sitä kuuluisaa suomalaista sisua vielä jemmassa, että tästäkin talvesta selvitään ilman hermoromahdusta. Ja ihan kohtahan se kesä jo kolkuttelee nurkan takana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti