arkea

Aikamoista suhinaa on elämä nyt. Aamulla päiväkotiin, junalle, metroon, kouluun ja iltapäivästä sama toisinpäin. Sitten kotiin laittamaan ruokaa ja pyykkäämään ja laittamaan tiskejä, lapset nukkumaan ja aamulla kaikki alkaa alusta. Jokainen pienikin vapaahetki on käytettävä lukemiseen koska sitä riittää. Eipä tuon lisäksi ole juuri muuta elämää tällä hetkellä, mutta ei nyt haittaa. Ehkäpä sitä tämän arjen rutinoiduttua ja oikeanlaisen opikelutekniikan löydyttyä saa järjestettyä aikaa muullekin elämälle, mutta mennään nyt hetki näin. Ja olen kovin onnellinen lisääntyvästä valon määrästä ja myös lämmöstä. Minua ei yhtään haitannut vaikka tänään varpaat kastui junalle juostessa. Eipähän tarvinnut palella asemalaiturilla, kun sitten kuitenkin joutui odottamaan seuraavaa junaa. Täällä on kyllä toden teolla kevättä rinnassa ja kaikenlisäksi suunnitteilla on risteily Suomeen siskoa tapaamaan joten nyt on mukavan odottava mieli.

Pikanen moi!

Äkkiä rustaan muutaman sanasen kun odottelen siskoani kylään. Ensimmäinen päivä yliopistolla sujui ihan mukavasti kaikesta stressaamisestani huolimatta. Pelkäsin etukäteen muun muassa, että auto ei lähde aamulla käyntiin, myöhästyn junasta, hyppään väärään metroon ja/tai en löydä oikeaan rakennukseen. Kaikki sujui kuitenkin hienosti ja tutustuin jopa pikaisesti muutamaan tulevaan opiskelukaveriini. Nimet ja naamat tosin menevät vielä aika lahjakkaasti sekaisin, mutta eiköhän tässä ehdi niitä opettelemaan. Kielikin taipui ihmeen sutjakkaasti vaikka pelkäsin, että jäädyn täysin, sillä aiemmin olen puhunut ruotsia enimmäkseen ihmisten kanssa joilla myös on ruotsi toisena kielenä. Pari tilannetta toki tuli vastaan, jossa tunsin itseni typeräksi kun en saanut sanottua ihan sitä mitä olisin halunnut vaan suusta pääsi jotain, ei nyt ihan hölmöä, mutta ehkä hieman kummallista. Maanantaina alkaa sitten tositoimet matikankurssin muodossa. Mielenkiintoista.

Nyt suuntaan kuitenkin keittiöön valmistelemaan lounasta niin ettei tarvitse sitten koko aikaa viettää keittiössä kun siskoni seuralaisineen saapuu. Isäntä on nimittäin juurikin näillä hetkillä satamassa heitä vastassa. Ihanaa saada heidät viimein tänne, viimeksi ollaan nimittäin tavattu viisi kuukautta sitten Suomessa ollessamme ja heidän täällä käynnistään on yli vuosi.

Iholla

kuva täältä

Koukutuin viime vuonna pahasti Avan Iholla-sarjaan. Jotenkin se sai miettimään omaakin elämää ulkopuolisen silmin. Kuvittelin miltä minun elämä näyttäisi tuossa ohjelmassa ja se sai jollain tavalla jopa ryhdistäytymään ja tekemään elämälleen jotain, mistä on vain haaveillut, mutta ei ole saanut aikaiseksi. 

Siksipä olen todella odottanut näitä uusia naisia ja uutta kautta joka alkoi eilen. Erityisellä mielenkiinnolla odotan nyt vanhoillislestadiolaisesta perheestä lähtöisin olevan Sannin esittelyä, joka on vuorossa tänään. Tämä siksi, että meillä on samankaltainen tausta ja vaikka itse olen tuosta yhteisöstä lähtenyt jo monta monta vuotta sitten, työstän noita asioita mielessäni edelleen enkä voi kuin ihmetellä Sannin rohkeutta puhua asiasta julkisesti. Itselle kun tuntuu vieläkin hankalalta puhua asiasta edes ystäville tai ehkä erityisesti juuri heille. Toivon, että tämä lisää myös muiden tietoisuutta siitä, että jostain noin tiiviistä yhteisöstä irtautuminen ei todellakaan ole vain "kiitos ja hyvästi" vaan se on pitkä prosessi, jonka kanssa täytyy elää ehkä jopa loppuelämänsä.

Talvi ei vain ole minun juttu

kuva we<3it

En muista olenko täällä blogin puolella ruikuttanut, miten en yhtään tykkää talvesta. Minun mielestäni lumet voisi ihan hyvin sulaa pois heti joulun jälkeen ja lämpötila voisi pysytellä plussan puolella heti vuoden vaihduttua. Siihen mennessä olen yleensä jo saanut talvesta tarpeekseni, jos en jo aiemmin.

Ainoa hyvä puoli talvessa on että luminen maa näyttää kauniilta, vähän aikaa.

Muuta iloa siitä ei minulle juurikaan ole. En pidä mistään talviurheilusta ja lumi ja pakkanen tekee kaikesta niin hankalaa, varsinkin jos joutuu autolla ajelemaan, ovet jäätyy, tiet on liukkaita tai täynnä lunta. Kaiken lisäksi ulos saa laittaa niin paljon vaatetta että hyvä kun pääsee liikkumaan, ja silti palelee.

Palelu ja väsymys pimeänä vuodenaikana onkin ehkä ne pahimmat talven riesat. Niin ja ne pakkasen joka talvi kuivattamat kädet.

Voi itku mitä valitusta, mutta oli pakko vähän purkautua kun niin kovasti ärsyttää, kun ei taas tänään päästy lähtemään päiväkotiin ja kouluun pakkasen ja jäätyneiden autonovien takia. Hirveän suurta menetystä ei minun kohdalla koulun suhteen sattunut mutta harmitti niin kun tyttönen itki katkerasti kun ei päässytkään päiväkotiin. Ja lisäksi tämä lisää entistä enemmän stressiäni yliopisto-opintojen aloittamisen suhteen. Perjantaina olisi pakko olla puoli kymmeneltä yliopistolla ja autonovien olisi parempi aueta.

Ihan kuin tuossa opintojen aloituksessa ei olisi stressiä tarpeeksi, eipä siihen enää teknisiä ongelmia kaivata.

No, mutta yritän nyt jättää tämän asian märehtimisen tähän ja koittaa vaan tehdä asialle jotain ja keskittyä positiivisempiin asioihin, kuten siihen, että eilen sain juteltua erään rakkaan ystävän kanssa pitkästä aikaa ja kevennettyä sydäntä ja kerrottua miten ikävä onkaan vaikka ei ole tullut pidettyä yhteyttä. Oli niin ihana huomata että on edelleen toiselle tärkeä vaikka fyysistä etäisyyttä onkin aikalailla. Kyynelkanavatkin siinä tuli putsattua aika tehokkaasti. 

Toinen ihana asia lähiaikoina on se, että saan rakkaan isosiskoni viikonloppuna tänne kyläilemään. Tätä on niin odotettu ja vaikka kyse on vain muutamasta tunnista niin ne on kultaakin kalliimpia, sillä niin harvoin tänne saa Suomesta vieraita.

Ehkäpä tällä ruotsinsuomalaisella talvenvihaajalla on sen verran sitä kuuluisaa suomalaista sisua vielä jemmassa, että tästäkin talvesta selvitään ilman hermoromahdusta. Ja ihan kohtahan se kesä jo kolkuttelee nurkan takana.

Opiskelupohdintoja ja vähän muutakin

Täällä on ahkeroitu kouluhommia niin kovasti ettei blogimaailmalle ole ehtinyt oikein ajatustakaan suoda. Muutama viivästynyt labraraportti on tullut väsättyä ja eilen kirjoittelin erästä tutkimustyötä puoleenyöhön asti. Tietenkin viime tipassa, mutta ehtipä ajoissa perille kuitenkin. Nyt alkaa olla aikuiskoulutuksen kurssit yhtä testiä, seminaaria ja suullista esitelmää vaille valmiit. Olo on niiden suhteen kyllä kovin helpottunut, mutta nurkan takana odottelee jo uudet haasteet. Ensi viikon perjantaina olisi ensimmäinen päivä yliopistolla, voi että miten jännittää. Alkaa tässä viime metreillä jo lähes paniikki nostaa päätään, että selviänkö minä tästä, voiko minusta ikimaailmassa tulla opettajaa jos opiskelen ruotsinkielellä tai ylipäätään. Mutta toisaalta tunnen nämä oireet itsessäni jo entuudestaan. Aina suurten muutosten ja isojen ja vähän pienempienkin asioiden edellä tunnen itseni hyvin mitättömäksi ja stressaan kaikesta etukäteen aika hirveästi. Lopulta kaikki on aina ennen kuitenkin mennyt hyvin ja siksi tällakin kertaa koitan keskittyä ottamaan päivän kerrallaan ja muutenkin yritän nyt keskittyä tähän hetkeen. Eniten varmaan tällä hetkellä hermostuttaa käytännön järjestelyt, koska koulumatkani monimutkaistuu ja pitenee ja sitä myöten myös lasten päiväkotiajat. Uskon, että kaikki kuitenkin järjestyy hiljalleen ja loksahtaa paikoilleen ja uusiin rutiineihin tottuu.

Tänään aktivoin opiskelijatilini yliopistossa ja ilmottauduin ensimmäisille kursseille eli olen nyt virallisesti aktiivinen opiskelija Tukholman yliopistossa. Matematiikalla olisi tarkoitus aloittaa opinnot, mikä sekin jännittää kovasti koska onhan edellisestä matikan tunnistani yli kahdeksan vuotta aikaa ja ruotsin kielellä en ole matikkaa koskaan opiskellut. Mutta eiköhän siitäkin selvitä.

Lapset ovat olleet nyt yli kaksi viikkoa poissa päiväkodista. Neiti on kysellyt monta kertaa päivässä että milloin mennään päiväkotiin ja vähän väliä saa kuulla miten kotona on kaikki niin tylsää. Koko ajan pitäisi keksiä jotain erikoista tekemistä koska leikkiminenkin on kotona niin tylsää. Taitaa neiti kaivata kovasti parasta ystäväänsä päiväkodista. Poikanen viihtyy kyllä kotonakin ihan hyvin ja leikkii ihan itsekseenkin, onneksi, sillä minun on tosiaan pitänyt noita kouluhommia hoitaa tässä lastenhoidon ohessa. Senpä takia tuntuukin nyt helpottavalta että huomenna saan lapset taas päiväkotiin ja voin siksi ajaksi keskittyä koulujuttuihin ilman huonoa omaatuntoa siitä ettei lapsilla olisi tarpeeksi tekemistä ja seuraa.

Laitanpa tähän vielä muutaman kuvan välipäiviltä, kun ei ole tämän vuoden puolella ehtinyt paljon kuvailemaan. Mistä tulikin mieleeni, että meillä on järkkäri lainassa joten voisin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja kuvailla hieman parempaa laatua tänne blogiinkin.