Siitä on kuusi vuotta kun makasin kolarin jäljiltä sairaalassa naama tikeillä, turvoksissa ja mustelmilla ja jalka operoituna. Siitä on myös tasan kuusi vuotta kun sain tuon sormuksen sormeeni. Häitähän oli tarkoitus viettää jo seuraavana kesänä samaan aikaan tyttäremme ristiäisten kanssa, mutta äidiksi ja isäksi tulemisessa oli ihan riittämiin sille kesälle joten päätimme siirtää häitä. Sen jälkeen onkin tapahtunut kaikenlaista, muun muassa toinen lapsi ja Ruotsiin muutto, joten häät eivät ole olleet ajankohtaiset. Toisaalta myös olemme onnellisia näinkin ja avioliiton merkitys on ainakin itselleni jotenkin hämärtynyt. Koen, että parisuhteen virallistamista tärkeämpää on se, mitä itse tuntee ja että haluaa sydämestään jakaa elämänsä toisen kanssa ja myös näyttää sen toiselle arjen keskellä. En siltikään sulje pois sitä ajatusta, että tuo kuvan sormus jonain päivänä saa toisen rinnalleen. Se voi tapahtua ensi vuonna, kymmenen vuoden päästä tai ei välttämättä koskaan, se jää nähtäväksi. Joka tapauksessa rakastan tuota mörrimöykkyäni tänään kaikkine ominaisuuksineen ja niistä huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti