maxikuume

kuvat täältä

Olen aina ollut huono käyttämään hameita, varsinkaan arkena. 

Polveni ja muutenkin jalkani ovat kolarin jäljiltä aika arpiset, joten 

lyhyiden hameiden käyttäminen on tuntunut jotenkin alastomalta.

Pitkää hametta taas en ole omistanut useampaan vuoteen,

mutta nyt jostain syystä olen onnistunut kasvattamaan itselleni kunnon

maximekkohimon.

Kesälomareissun ostoslistalta löytyy nyt siis ainakin yksi tuote, muuten mennään

varmaan sitten ihan siltä pohjalta mitä vastaan tulee.

sataa paistaa sataa paistaa

Ilmojen herra ei oikein osaa päättää minkälainen sää tänään pitäisi olla.

Onneksi päästiin kuitenkin aamupäivällä ulkoilemaan.

Käytiin moikkaamassa "takapihan" lehmiä 

ja kerättiin matkan varrelta parvekkeelle kukkakimppu.

On se vaan mukavaa asua melkein maalla.

Kauheasti en ole viitsinyt täällä enää parveketta laittaa

kun kohta muutetaan,

mutta hain kuitenkin pari laventelia, 

jotka ihan kohta kukkii ja tuoksuu.

kesäkuun neljästoista

Siitä on kuusi vuotta kun makasin kolarin jäljiltä sairaalassa naama tikeillä, turvoksissa ja mustelmilla ja jalka operoituna. Siitä on myös tasan kuusi vuotta kun sain tuon sormuksen sormeeni. Häitähän oli tarkoitus viettää jo seuraavana kesänä samaan aikaan tyttäremme ristiäisten kanssa, mutta äidiksi ja isäksi tulemisessa oli ihan riittämiin sille kesälle joten päätimme siirtää häitä. Sen jälkeen onkin tapahtunut kaikenlaista, muun muassa toinen lapsi ja Ruotsiin muutto, joten häät eivät ole olleet ajankohtaiset. Toisaalta myös olemme onnellisia näinkin ja avioliiton merkitys on ainakin itselleni jotenkin hämärtynyt. Koen, että parisuhteen virallistamista tärkeämpää on se, mitä itse tuntee ja että haluaa sydämestään jakaa elämänsä toisen kanssa ja myös näyttää sen toiselle arjen keskellä. En siltikään sulje pois sitä ajatusta, että tuo kuvan sormus jonain päivänä saa toisen rinnalleen. Se voi tapahtua ensi vuonna, kymmenen vuoden päästä tai ei välttämättä koskaan, se jää nähtäväksi. Joka tapauksessa rakastan tuota mörrimöykkyäni tänään kaikkine ominaisuuksineen ja niistä huolimatta.

touhuntäyteinen viikonloppu

Erityisen mukava viikonloppu alkaa olla takana. Paikoilleen ei ole paljon ehtinyt pysähtymään, vaan lauantai oltiin melkein koko päivä kyläilemässä miehen vanhojen tuttujen luona jotka itse olen tavannut ensimmäisen ja edellisen kerran neljä vuotta sitten. Olipa kerrassaan mukava nähdä heitäkin, varsinkin kun nyt pystyi sentään vähän kommunikoimaan itsekin eikä toisen tarvinnut koko ajan tulkata.

Sunnuntaipäivä menikin sitten miniremontin eli seinänpätkän tapetoinnin parissa. Kotimme näyttää tällä hetkellä aika järkyttävältä kun huonekalut lojuu kasoina missä sattuu ja tavaroita ja roskia on vähän siellä täällä. Ehkäpä tämä tästä jos vain kun saan sen tentin tehtyä ja pääsen pakkaamaan ylimääräisiä tavaroita pois tieltä, että saa vähän siivottuakin. Enää kolme viikkoa muuttoon, ihanaa.

Kuvat nappasin lauantaina automatkalla. En voi kuin ihastella ruotsalaista maalaismaisemaa näin kesällä, vaikka nämä vauhdissa räpsäistyt kuvat eivät ihan parhaiten sitä esille tuokaan.

kalas

Aikamoisen sokeripitoiset syntymäpäivät juhlittu tänään. Mukavaa kun neidin syntymäpäivä sattuu olemaan Ruotsin kansallispäivä ja siis virallinen vapaapäivä, joten juhlat voi aina viettää oikeana päivänä ja liputkin liehuu. Samalla sain itse juhlia äitiyden viisivuotispäivää. Ihan käsittämätöntä, että olen ollut äiti jo viisi vuotta. Ja päivänsankari itse oli niin herttainen, aivan kuin isin tekemä kakkunsakin.

ei enää kotona

Viimeinen kuukausi ennen muuttoa on aina jotenkin kummallinen. Ajatukset harhailee jo enimmäkseen uudessa kodissa ja vanha ei enää tunnu oikein kodilta, on jotenkin irtonainen olo. Siivoaminen ei huvita yhtään kun kohta kuitenkin kaikki nurkat täyttyy laatikoista ja pussukoista. Täällä pyörii jo edessä toistaiseksi tyhjiä laatikoita ja huonekaluja, joita on hankittu uutta kotia varten jo etukäteen, koska on sattunut tulemaan vastaan hyvään hintaan käytettynä(sängynrunko+yöpöydät) tai reilulla alennuksella uutena(lisäosa tv-tasoon/kirjahyllyyn).

Jossain välissä pitäisi sen verran raivata tänne kaaoksen keskelle tilaa, että mahtuu muutama vieras juhlistamaan tyttösen synttäreitä torstaina. Mitään suuria kekkereitä ei tänäkään vuonna ajan- ja tilanpuutteen vuoksi järjestetä eikä neiti sitä ole kyllä toivonutkaan. Synttäreiden jälkeen alkaakin sitten armoton raivaus- ja pakkausurakka kunhan saan sen vihoviimeisen tentin palautettua. Voi miten odotankaan, että pääsee laittaamaan uutta kotia, jossa luultavasti tullaan viipymään ainakin hieman pitempään kuin tässä asunnossa joka on toiminut kotinamme kymmenisen kuukautta. Muuttohässäkkää en kyllä suoraan sanottuna halua sitten ihan hetkeen taas kokea.

Unohdin orkidean talveksi keittiön verhon taakse ja luulin todella tappaneeni sen, mutta nyt se näyttää tältä.